Anna Järvinen 3.9.2009

Sinulta on ilmestynyt kaksi kiitettyä albumia Jag fick feeling 2007 ja Man var bland molnen 2009. Niiden kautta olet nyt vakiinnuttanut asemasi Ruotsissa suosittuna sooloartistina, aikaisemman urasi jälkeen mm. Granada-yhtyeessä. Mutta esiinnyt silloin tällöin myös Suomessa ja Helsingissä. Onko suomalaisen yleisön edessä oleminen jollain tavalla erilaista?

Mielestäni yleisöjä ei voi erotella kansalaisuuden perusteella. Ennemminkin on kyse siitä, missä kaupungissa ollaan. Se on minun kokemukseni. Helsinkiläisyleisö on ollut hyvin sydämellinen ja lämmin.

Eli Helsingin ilmapiiri eroaa Tukholmasta?

Kyllä, siinä on tietty ero.  Erityisesti minulle, joka olen syntynyt Helsingissä ja kotoisin sieltä. Olen elänyt kaikki kesät täällä koko lapsuuteni ajan. Tähän kaupunkiin liittyy tunteita ja muistoja. Mutta se maailma on musiikkimaailman ulkopuolella.

Heijastuvatko nämä kokemukset jollain tavalla lauluusi ja musiikkiisi?

Ehkä siinä voi nähdä jonkun kaukaisen yhteyden…jos täytyy vertailla mikä on tyypillistä ruotsalaista ja suomalaista… vaikka mielestäni sellaiset yleistykset eivät ole tarpeellisia… suomalaiset ovat paljon suorempia ja jäyhempiä. Jollain tavalla rehellisempiä. Helsingissä saamani vastaanotto on spontaanimpaa kuin Tukholmassa, jossa yleisö on usein pidättyväisempää.

Mitä suomalainen kulttuuri ja musiikki ovat yleisesti ottaen merkinneet sinulle, olet kuitenkin asunut ja vaikuttanut Tukholmassa ja Ruotsissa suurimman osan elämästäsi, tietyn etäisyyden päässä suomalaisuudesta?

Paljonkin. Minulla oli vanha suomalainen laulukirja, varmaan 30-luvulta, jonka melkein rakastin rikki ja lauloin siitä paljon lapsena, usein itsekseni. Joululauluja, lastenlauluja. Muistan myös, miten perheeni kuunteli lapsuudessani Vesa-Matti Loiria ja hänen Eino Leino -laulujaan, usein autoradiosta. Musiikissani on vaikutteita suomalaisuudesta, mutta siinä on myös paljon muita vaikutteita, esim. Abbalta, The Carpentersiltä… olen ottanut mukaan kaikenlaisia viitteitä, jotka ovat itselleni tärkeitä.

Tulet Ruotsista ja olet saanut hyvän vastaanoton Suomessa. Miten Ruotsissa ja Tukholmassa ollaan kiinnostuneita Suomen ja Helsingin tapahtumista?

Pohjanlahden yli ei ole olemassa juurikaan luonnollista kanssakäymistä tähän suuntaan. Tukholmalaiset ovat kiinnostuneita eksoottisemmista suomalaisista ilmiöistä, joihin kuuluu mm. 22-Pistepirkko tai M.A. Numminen ja muutamat harvat ja valitut, erikoisemmat tapaukset. Muuten kiinnostusta ei löydy oikeastaan lainkaan.

Lopuksi vielä, vaikuttaa siltä, että nuorempi ruotsinsuomalaisten artistien ja kulttuurin luojien sukupolvi alkaa vihdoinkin tuoda itseään enemmän kuuluviin ja uskaltaa tarttua suomalaiseen syntyperäänsä. Ja sinä olet yksi heistä, jos nyt lainkaan pidät itseäsi ruotsinsuomalaisena. Tai ehkä pidät itseäsi ruotsalaisena?

Ei, en kyllä ole ruotsalainen. Olen tukholmalainen. En tunne itseäni myöskään ruotsinsuomalaiseksi. Jotenkin minun on vaikea määritellä itseäni sen identiteetin kautta. Mutta olen samaa mieltä… on olemassa nuorempi sukupolvi, joka on ylpeä ruotsinsuomalaisuudestaan. Minulle tulee mieleen Mokoma-festivaalit, jotka järjestetään Tukholmassa sekä monessa muussakin paikassa ja Darya och Månskensorkestern, joka nostaa esiin vanhoja suomalaisen musiikin kultajyviä. Tämä tahto ja ylpeys tekevät minut erittäin iloiseksi. On kuin häpeä olisi hellittänyt. Olemme nykyään cool kansa.

Haastattelija: Bengt Lindroth

Haastattelu kokonaisuudessaan Musikmagasinet -ohjelmassa Ruotsin radion P2-kanavalla 31.8. ja P1:llä 5.9 ja 6.9.