Paula Ehrnebo 19.3. 2009

Suomi on lähes kymmenen vuotta ollut yksi Ruotsin virallisista vähemmistökielistä, mutta silti se on lähes näkymätön. Vähemmistöasema on abstraktinen käsite eikä se sinänsä tietenkään paranna kielen näkyvyyttä, ellei asema edellytä, että viranomaisilla on konreettisia velvollisuuksia antaa kielenkäyttäjille omakielistä palvelua ja että kielenkäyttäjät itsekin ovat aktiivisia.

Suomen kielen asemaa Ruotsissa on viime vuosina selvitetty useaan otteeseen ja suomenkielisen väestön oikeuksien ja kielen näkyvyyden parantamiseksi on tehty monia ehdotuksia. Monet ehdotuksista on suunnattu valtiovallalle ja tällöin päätöksentekoprosessit ovat hitaita.

Suomessa on saatu erittäin hyviä kokemuksia Svenska nu -hankkeesta, jonka avulla pyritään saamaan suomenkieliset nuoret kiinnostumaan ruotsin kielestä ja jossa yhtenä välineenä käytetään kulttuuria. Suomen hankkeen malli ei luonnollisestikaan sovi Ruotsiin, koska ruotsin kielellä on Suomessa aivan eri asema kuin suomen kielellä Ruotsissa. Mutta esimerkki on innostava. Sitä kannattaa tutkia lähemmin jonkinlaisen Finska nu -hankkeen aikaansaamiseksi Ruotsiin. Ruotsalais-suomalainen kulttuurirahasto kannattaa ajatusta ja on luvannut avustaa sen alkuun saattamisessa. Niinpä kulttuurirahasto järjestikin maaliskuun alussa Suomen Tukholman-suurlähetystössä seminaarin, jossa keskusteltiin suomen kielen tulevaisuudesta Ruotsissa.

Vuosi 2009 tuntuu otolliselta ajankohdalta. Ensinnäkin Merkkivuosi 1809 ja sen aikana järjestettävät tilaisuudet antavat paljon tilaa suomen kielelle ja lisäävät varmaan ruotsalaisten kiinnostusta Suomea ja suomen kieltä kohtaan. Toiseksi Ruotsissa tulee ensimmäistä kertaa voimaan kielilaki, ja siinä luetellaan myös vähemmistökielet. Kolmanneksi hallitus on tehnyt esityksen suomen kielen hallintoalueen merkittävästä laajentamisesta ja muutamista muista suomen käyttömahdollisuuksien lisäämisestä. Parempaa ajankohtaa Finska nu -hankkeen alulle panemiseksi tuskin tulee pitkään aikaan.

Mitä sitten kannattaisi tehdä? Mielestäni hankkeella on kaksi kohderyhmää, vaikka ne eivät olekaan selvästi rajattavissa: valtaväestö ja suomalaistaustaiset nuoret. Kohderyhmiä voi toki olla monia muitakin, mutta ne pitää valita tarkkaan.

Luulen, että myönteisten asenteiden lisääminen suomen kieltä kohtaan maan valtaväestön keskuudessa on ensiarvoisen tärkeätä. Ministeri Pär Stenbäck ehdottikin mainitussa seminaarissa jonkinlaista markkinointikampanjaa. Suomen kieli on ja pysyy Ruotsissa ja sen säilyminen ja kehittyminen on tärkeätä sekä Ruotsille että Suomelle. Se olkoon lähtökohtana.

Markkinointikampanjassa voidaan käyttää hyväksi kulttuuria. Meillä on jo nyt useita esimerkkejä onnistuneista tapahtumista, joissa suomalainen kulttuuri on päässyt näkyville Ruotsissa. Tekstityksen ansiosta on mahdollista esittää suomenkielistä teatteria ruotsinkieliselle yleisölle. Hyvin harkittu kampanja tempaisee varmasti mukaansa monia suomalaistaustaisia, jotka eivät aikaisemmin ole käyttäneet suomea kodin ja ystäväpiirin ulkopuolella eivätkä ole olleet kiinnostuneita suomalaisuudesta. Suomen kielen oppiminen ja kielitaidon verestäminen alkaisi kiinnostaa.

Nuoret ovat tunnetusti ennakkoluulottomia ja he voivat varmasti keksiä uusia mahdollisuuksia idean toteuttamiseksi. He pystyvät myös innostamaan toisia nuoria.

Hallintoalueen laajentaminen merkitsee, että vähitellen tarvitaan lisää suomenkielentaitoisia työntekijöitä. Vastaisuudessa nämä on löydettävä tämän päivän nuorten keskuudesta. Suomen taito lasketaan ansioksi, ja tämä innostaa opiskelemaan kieltä. Uskon, että kiinnostusta kieleen voidaan lisätä kulttuurin avulla.

Suomen kielen näkyvyyttä Ruotsissa kannattaa alkaa parantaa juuri nyt.

Paula Ehrnebo

Ensi viikolla: Janne Holmén