André Wickström 5.3.2009

Sinut tunnetaan stand up -koomikkona ja taiteilijana sekä Suomessa että Ruotsissa, jossa olet mukana sellaisissa tv-menestyksissä kuin Parlamentet ja Morgonsoffan. Suomessa sinulla on parhaillaan tekeillä tv-sarja ruotsalaiskoomikoiden kanssa. Teet töitä mm. Henrik Schyffertin ja Robert Gustafssonin kanssa. Millaisia uusia näkökulmia ja taitoja tämä on sinulle antanut?
Sen, että Ruotsi on monta askelta Suomea edellä, kun tarkastellaan viihdettä ylipäätään. Viihteeseen suhtaudutaan eri tavoin. Taidemuotona, johon ollaan valmiita sijoittamaan rahaa. Suomessa ei ajatella samalla tavoin. Ruotsin tv:ssä on väkeä, joka kirjoittaa vain käsikirjoituksia. Kaikkien mainoskanavien mielestä juuri huumoriohjelmat tuottavat rahaa ja niihin pystytään myymään mainoksia. Suomessa lähtökohtana on usein se, että homma ei saa maksaa kovin paljon. Viihdettä voidaan pitää halpana. Eli jos Ruotsissa voidaankin valittaa sitä, että viihdeohjelmat saavat liian vähän rahaa, on se kuitenkin enemmän kuin koomikot Suomen markkinoilla saavat. Heidän joukostaan tulevat radion ja tv:n tulevat ohjelmajohtajat jne.

Mistä tämä ero johtuu? Erilaisista perinteistä?
Juuri siitä. Erityisesti huumorin perinteet suomenkielisessä Suomessa ovat erilaiset. Siinä on kyse varmasti myös sodan seurauksista. Suomesta tuli köyhä maa pitkäksi aikaa. Ei pystytty tuottamaan merkittäviä juttuja, vaan huvit olivat yksinkertaisia. Tehtiin Pikku-Kalle-vitsejä. Oikeaa maalaisteatteria, mustia hampaita, nilkuttavia hahmoja, vammoineen ja hassuine hattuineen ja kummallisine murteineen. Sitä suomalainen huumori on pitkälti, halpa versiota…

…entä ruotsalainen?
… voi olla vähän hienostuneempaa. Se on hieman jalostuneempaa ja hiotumpaa. Tällaista ei löydy lainkaan suomalaisesta huumorista, vaan se on suoraviivaisempaa. Maalataan leveällä siveltimellä.

Eivätkö nämä erot tasoitu näinä kansainvälisinä aikoina?
No, kyllä ne huomaa edelleen. Suomessa ruudussa näkyvät samat tyypit, jotka kirjoittavat kaiken itse. Ei ole mitään käsikirjoittajaryhmää, väkeä, joka kirjoittaisi näkymättömissä. Eron voi nähdä myös esimerkiksi Helsingissä, kun Lilla teatern esittää kappaleen ensin ruotsiksi ja sitten suomeksi. Jos näytelmä esimerkiksi perustuu vaikkapa Oscar Wilde -henkiseen upper class -huumoriin. Kun se ruotsinkielisen kauden jälkeen käännetään suomeksi, pois jäävät usein kekseliäät jutut, kuiva huumori. Ihmiset eivät pidä sellaista hauskana. Lakoniset, pienellä painettu, sanat rivien väleissä eivät uppoa. Ne pitäisi varmaankin ilmaista selkeämmin, jotta ne menisivät suomeksikin perille.

Niin, mutta mistä nämä erot johtuvat?
En osaa sanoa. Ehkä sillä on tekemistä sen kanssa, että suomenkielisessä yhteiskunnassa ei ole perinteisesti ollut sellaista yläluokkaa kuin ruotsinkielisessä. Kartanoineen, kuningashuoneineen, hyvine makuineen ja hienostuneine kulttuureineen. Niitä, jotka pitävät baletista ja ovat halunneet nähdä teatteria. Joilla katsotaan olleen makua. Ei siis talonpojilla. Eli vaikka Suomi nyt kuroo eroa umpeen, se on silti olemassa. Helsingissä ei ole Tukholman ja Stureplanin oikeita rikkaita. Ehkäpä sitä selittää jälleen kerran sota ja sodanjälkeinen aika. Ihmisillä ei Suomessa ollut rahaa. Ruotsalaisilla sitä vastoin oli aikaa parantaa asioita. Keskeiset viihteen vanhat ammattilaiset Karl Gerhard, Povel Ramel, Hasse & Tage pystyivät kehittämään ja vaikuttamaan alaansa.

Etkö koomikkona koskaan väsy stereotypioihin näistä kahdesta kansasta? Siihen että kaikki ruotsalaismiehet ovat homoja ja suomalaiset ryyppäävät ja niin edelleen?
Totta kai. On niin sanotusti tartuttava uusiin ennakkoluuloihin. Parlamentet-ohjelman tyyppisissä ohjelmissa kirjoitetaan paljon ryyppäämisestä ja puukoista. Se toistaa itseään. Sitä vastoin kiitollisempaa on pilailla ruotsalaisten kustannuksella, joiden pitää pitää tuhat kokousta ennen kuin mitään voidaan päättää, kun taas suomalaiset tekevät asiat helpommin. Kaikkien ruotsalaisten on oltava mukana päättämässä, myös siivoojien on päästävä sanomaan, mitä mieltä he ovat vitseistämme jne… tätä voidaan viedä melko pitkälle, tehdä paljon hauskoja juttuja, ihmiset tunnistavat niistä itsensä.

Pystyykö merkkivuosi tarjoamaan sinulle tilaisuuksia esiintyä taiteellisena linkkinä maittemme välillä?
Suurin osa ruotsalaisista on kamalan epäkiinnostuneita vuodesta 1809 ja muusta. Myöskään monilla suomalaisilla ei ole siitä hajuakaan. Valitettavasti. Osaa liike-elämästä ja sellaisesta lukuun ottamatta ruotsalaiset eivät tiedä paljoakaan Suomesta. Ehkä asia on yhtä huonossa jamassa myös toisin päin.
Saisinko muutetuksi tätä asiaa? Enpä usko. En kuitenkaan koskaan pääse eroon siitä, että ruotsalaiset pitävät minua suomalaisena heti, kun avaan suuni näyttämöllä. Vaikka puhuisin chicken wingseistä tai mistä tahansa. Minun tarinani on suomalainen ja olen koomikko Suomesta, halusinpa sitä tai en.
Haastattelija: Bengt Lindroth