Esa Österberg 26.2.2009

Ruotsalaiset ja suomalaiset olivat valmistaneet olutta jo kauan ennen Ruotsi-Suomen valtakunnan syntymistä. Kun paloviina 1600-luvulla tuli yhä tunnetummaksi nautintoaineena Pohjoismaissa, sen käyttö syrjäytti melkein kokonaan oluen juomisen.

Ruotsi-Suomessa paloviinan valmistusta ja käyttöä oli säädelty 1400-luvun lopusta lähtien sekä sen aiheuttamien sosiaalisten ongelmien, ennen muuta juoppouden vuoksi että viljan säästämiseksi väestön ruokkimiseen. Myöhemmin paloviinan valmistuksen verottamisesta tuli myös keino hankkia tuloja valtiolle.

Paloviinan valmistuksen säätely sai Ruotsi-Suomessa monenlaisia muotoja. Milloin sitä sai valmistaa vapaasti, milloin sen valmistus kiellettiin kokonaan, milloin myytävää viinaa sai valmistaa vain kaupungeissa, milloin viinan valmistus varattiin vain oluenpanijoiden yksinoikeudeksi, ja annettiinpa paloviinan valmistus vuonna 1774 väliaikaisesti valtion yksinoikeudeksi. 1700-luvun viime vuosikymmeninä valtakunnassa palattiin kotitarvepolttoon, minkä ohella suosittiin myös teollista viinanvalmistusta. Tämän miltei rajoittamattoman viinanvalmistuksen seurauksena viinaa oli saatavilla yllin kyllin ja juoppous oli yleistä.

Norrköpingin valtiopäivillä vuonna 1800 hyväksyttiin uusi Ruotsi-Suomen valtakunnan paloviinanvalmistusta koskeva laki. Sen perusajatuksena oli, että viinan valmistusoikeus kytkeytyi maanomistukseen. Toisin sanoen maaseudulla oli kaikilla manttaaliin pannuilla maanomistajilla, mutta ei siis maata omistamattomilla, oikeus valmistaa, kuljettaa ja myydä viinaa. Valmistettavan viinan määrä oli sidottu tilan kokoon. Kaupungeissa porvareilla oli oikeus polttaa viinaa ja poltettavan viinan määrä oli sidottu 15 vuotta täyttäneiden määrään, vieläpä siten että 15-vuotiasta miestä kohti saatiin polttaa kaksinkertainen määrä samanikäisiin naisiin verrattuna. Viinanpoltto-oikeus oli rajoitettu 8 kuukaudeksi, ja tätä aikaa hallituksella oli oikeus lyhentää katovuosien aikana.

Toistaiseksi ei ole pystytty antamaan tarkkaa kuvaa siitä, miten paljon Ruotsissa ja Suomessa juotiin viinaa 1800-luvun alkupuolella. Suomea koskevat arvioit viinan kulutuksesta vaihtelevat 12 litrasta 16 litraan asukasta kohti. Ruotsalaisten on eräiden arvioiden mukaan väitetty juoneen jopa 20 litraa viinaa asukasta ja vuotta kohti. Missä määrin viinan juonti lisääntyi 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla, vai lisääntyikö se ylipäätään lainkaan, on sekin jäänyt kiistanalaiseksi kysymykseksi osittain siksi, että kotitarvepolttoa vastaan taistelevat piirit tahtoivat osoittaa paloviinan väärinkäytön levinneen laajalle, ja tuottivat tätä näkemystä puoltavia lukuja.
Paloviinan kotitarvepoltto kiellettiin Ruotsissa vuonna 1855. Suomessa vastaava kielto astui voimaan vuonna 1866. Varmaa on, että kotitarvepolton kieltämisen jälkeen alkoholin kulutus kääntyi laskuun niin Ruotsissa kuin Suomen suuruhtinaskunnassa.

Miten tämä kaikki sitten liittyy Suomen erottamiseen Ruotsista 1809? Joku voisi sanoa, ettei mitenkään, ja tästä oikeastaan onkin kysymys eli paloviinaa valmistettiin ja käytettiin niin Ruotsissa kuin Suomen suurruhtinaskunnassa vuosien 1808 – 1809 jälkeen kuin sitä oli valmistettu ja käytetty 1800-luvun alussa Suomen kuuluessa yhä Ruotsiin. Koska Ruotsin lainsäädäntö jäi voimaan Suomen suurruhtinaskunnassa, eivät paloviinan valmistusta ja myyntiä koskevat säännökset muuttuneet vanhan Suomen alueella. Itse asiassa alkoholiolot muuttuivat merkittävimmin Suomeen yhdistetyn Viipurin läänin alueella, jossa Venäjän vallan aikaiset säädökset paloviinan valmistuksesta ja myynnistä kumottiin lopullisesti vasta vuonna 1859. Alkoholikysymys pysyi autonomisessa Suomessa Ruotsi-Suomen ajalta periytyneenä ”kotimaisena” kysymyksenä senkin ansiosta, että vuonna 1811 kiellettiin paloviinan tuonti Venäjän keisarikunnasta Suomeen.