|
 Laura Kolbe 19.2.2009
Näin merkkivuoden alkaessa puhutaan paljon Ruotsin ja Suomen eroista ja yhtäläisyyksistä. Historioitsijana olet tutkinut modernien kaupunkikulttuurien kehittymistä Pohjoismaissa ja varsinkin perinteisen ”Metsä-Suomen” muuttumista sodan jälkeen. Miten vertaisit sitä Ruotsiin?
...täytyy muistaa, että Suomi on kaupungistunut samojen kulttuuristen periaatteiden mukaan kuin Ruotsi. Mutta eurooppalaisen mittapuun mukaan se tapahtui uskomattoman nopeasti sodan jälkeisten vuosien aikana. Ja erot pätevät edelleen. Suurin ero on se, jota yleensä kutsun ”keskiluokkaiseksi asenteeksi”. Kyse on siis keskiluokkaisesta elämäntavasta, joka on paljon vahvempi Ruotsissa kuin meillä. Tämä näkyy kaupunkisuunnittelussa, asumisessa, kauniissa taloissa ja niitä ympäröivissä puutarhoissa sekä koko muoti- ja IKEA-kulttuurissa ja lastenkirjojen satumaailmassa. Kaikki tämä peilaa keskiluokkaisia arvoja, jotka käsitykseni mukaan ovat juurtuneet vahvemmin ruotsalaiseen kuin suomalaiseen mentaliteettiin. Suomessa ihmisten on täytynyt muuttaa koko ajan, ja muuttoliike maalta kaupunkiin jatkuu edelleen. Ruotsissa ihmiset ovat siis voineet elää kaupunkielämää kauemmin kuin Suomessa. Vakaampaa ja varakkaampaa elämää. Me olemme vieläkin jonkinlaisia uudisasukkaita, jotka etsivät ”oikeaa tapaa” elää, yritämme löytää keskiluokkaisen elämämme. Mitä muita huomioita historioitsijana teet Suomen ja Ruotsin yhteyksistä? Historiallinen muisti erottaa meitä. Suomessa kansallisilla kriiseillä on ollut suuri merkitys, yksilöllisessä tai kollektiivisessa mielessä, kansallisen identiteetin luomisessa. Venäjän aika, sisällissota 1918, talvi- ja jatkosota, Kekkosen kausi jne. Koko ajan jännitteitä ja dramatiikkaa sisä- ja ulkopolitiikassa. Harva Suomessa voi kertoa harmonisesta tai rauhallisesta perhe- tai sukuhistoriasta, kun taas Ruotsissa se on yleisempää viimeisten 200 vuoden aikana. Tämä on luonut eroja poliittiseen kulttuuriin ja siihen, miten rakennamme elämäntarinamme. Hyvässä ja pahassa. Vietit juuri jonkin aikaa Uppsalan yliopistossa. Miten huomasit siellä nämä erot? Luulen, että ammattihistorioitsijat ovat yleisesti ottaen kysytympiä Suomessa. Heitä tarvitaan analysoimaan dramaattisia muutoksia ja laittamaan ne johonkin yhteyteen, viimeksi tällainen tarve oli Suomen liittyessä EU:n jäseneksi. Silloin suomalaiset piti muutamassa vuodessa perehdyttää eurooppalaisiin kysymyksiin ja varsinkin urbaaniin kaupunkikulttuuriin osana suurta Eurooppa-pakettia. Ruotsissa ei ehkä ole tarvetta samalla tavalla muokata maata mentaalisesti. Akateemiset historioitsijat eivät myöskään näytä olevan mukana julkisessa keskustelussa samalla tavalla kuin meillä. Uppsalassa ja Lundissa on hyvät historian laitokset, mutta kollegani siellä ovat kuitenkin vähän ulkona pääkaupungin poliittisesta elämästä ja yhteiskunnallisesta keskustelusta. Eli sillä on merkitystä, että Helsingin yliopiston päärakennus sijaitsee Valtioneuvoston linnaa vastapäätä Senaatintorilla? Tässä on selvä ero verrattuna Ruotsiin. Tukholmasta puuttui pitkään yliopisto. Kun Helsingistä tuli pääkaupunki (1812) Aleksanteri I:n aikana, yliopisto oli suunnitteilla. Vuodesta 1828 akateeminen eliitti on ollut pääkaupungissa. Professorit ja opiskelijat loivat intellektuellin ilmapiirin kansakunnan syntymisen aikoihin. Sellaisista henkilöistä kuten Snellman, Runeberg ja Topelius tuli merkittäviä. Saksalaisen nationalismin filosofisista perusteista tuli meille tärkeitä. Luotiin idea kansasta, kielestä, etnologiasta ja ihannoitiin maaseutua. Tämä maaseutulinjaus jatkui johdonmukaisemmin Suomessa, myös sodan jälkeen vuonna 1945, ja se oli enemmän poliittisesti suuntautunutta kuin Ruotsissa, jossa industrialismi ja modernismi löivät läpi paljon aikaisemmin ja muodostivat Ruotsin tarinan. Tässä sitä taas ollaan… Ruotsi on urbaanimpi ja modernimpi kuin Suomi. Nykyään erot eivät ole niin suuria. Molemmissa maissa on kiinnostavaa urbanismia. Samankaltaisuudet ja erilaisuudet tekevät kaikesta paljon jännittävämpää! |
