Inger Jägerhorn 15.1.2009

Kun ruotsinlaiva on saapunut Helsingin satamaan, tasainen virta ruotsalaisia kulkee kuin merkittyä reittiä pitkin: kauppatorille, Esplanadille piipahdellen tunnettuihin merkkiliikkeisiin ja sen jälkeen shoppailua Stockmannilla.

Kun ruotsinlaiva on saapunut Värtanin tai Stadsgårdenin satamaan, suomalaiset valuvat yhtä tiiviinä virtana T-Centraleniin, kulkevat oppaan johdolla Västerlånggatania pitkin ja sen pieniin ravintoloihin. Sen jälkeen on ehdittävä vielä Åhlenille ennen lähtöä.

”Silmät söis, mutta maha ei vedä”, sanottaisiin Pohjanmaalla. Näissä kahdessa kotikaupungissani on niin paljon muutakin!

Tukholma on pieni maailmankaupunki, jolla on suuri menneisyys. Tukholmassa voi todellakin asua 1600-luvun talossa – ajattelepa sitä! Helsingissä on jokunen kivitalo 1700-luvulta, muuten vanhimmat talot ovat 1800-luvulta.

Helsinki on myöhään syntynyt. Vaikka kaupungin perustikin Kustaa Vaasa, se oli vuosisatoja viheliäinen kyläpahanen, jota vaivasivat rutto ja tulipalot. Ruotsin valtion hajoaminen, jota tänä vuonna juhlistamme, sai alkunsa vuonna 1808, kun venäläiset jälleen polttivat kaupungin.

Tukholman linnan valtava rakennus todistaa 1600-luvun suurvalta-ajasta, kun taas Helsingissä presidentti asuu kauppatorin laidalla entisessä kauppiaan talossa. Monet ruotsalaiset luulevat komeaa Ruotsin suurlähetystöä presidentinlinnaksi.

Helsingin jykevä jugendulkomuoto saa Dramatenin sirot ruusut vaikuttamaan hieman aneemisilta. Tukholma näyttäytyy hillityn värikkäänä klassisen leijonankeltaisena ja ruosteenpunaisena. Helsingissä vallitsevat selkeät empiirityylin pastellivärit ja uudempien talojen räikeämmät värisoinnut.

Tukholman nykytaiteen museo pistää mahdollisimman vähän silmään ympäristöstään, kun taas sen helsinkiläinen vastine Kiasma on suuri huutomerkki keskellä kaupunkia. Kuninkaallisessa pääkaupungissa suorastaan kuhisee kuninkaiden patsaita. Helsingissä seisoo Senaatintorilla venäläinen tsaari ja eduskuntatalon kupeessa entisten presidenttien stereotyyppinen metsä. Alaston Strindberg saa istua tuskaisena Tegnèrlundenissa, kun taas virheetön Runeberg tuijottaa kohti kauppatoria.

Jopa risteilyllä olevat ehtivät kiinnittää huomiota pukeutumistyyliin ja käyttäytymisen eroihin. Tukholmassa pukeudutaan univormumaisen muodikkaasti. Helsingissä on enemmän omalaatuisuutta, erikoisia hattuja, värikkäitä vaatteita. Ruotsalaiset ihmettelevät, miksi kaikilla on raidalliset paidat, autuaan tietämättöminä siitä, että Marimekko on luonut suoranaisen kulttuuri-identiteetin.

Tukholman kohteliaisuutta korostaa helsinkiläisten yrmeä tönintä. Tukholmassa saa osakseen pieniä hymyjä, Helsingissä happamia kasvoja. Täällä on hieman teennäistä olla kohtelias. Tukholmassa raitiovaunut ovat museotavaraa, Helsingissä osa nykyaikaista liikennejärjestelmää.

Torikauppiaat myyvät Helsingissä usein itse viljelemiään tuotteita. Hötorgetilla kauppiaat eivät edes tiedä, että mansikoita on eri lajikkeita…

Tukholman maanalainen vilisee muita kuin pohjoismaisia naamoja ja kieliä. Kouluissa puhutaan kaikkiaan kuuttakymmentä kieltä. Aikaisemmin Helsinki erottui muista länsimaisista pääkaupungeista sillä, että kaikki näyttivät samanlaisilta. Nykyään maahanmuuttajia ja matkailijoita on enemmän ja venäjää kuulee myös tavaratalojen kaiuttimista. Kaksikieliset katukyltit kertovat, että ruotsi on Suomen virallinen kieli – tällaista ei ole Ruotsissa!

Suur-Tukholman melkein kaksi miljoonaa asukasta hengittävät metropolin ilmaa. Helsingin kylkeen puskee kaksi suurta naapurikaupunkia, Espoo ja Vantaa, mutta nekin mukaan luettuna alueella on vain reilut miljoona asukasta.

Tukholma sijaitsee suojassa syvällä metsäisen saariston suojissa. Helsinki työntyy merelle kurkistaen horisonttiin kolmeen eri suuntaan, sijaiten jääkylmien talvituulten armoilla. Mutta kesällä pikku veneitä puksuttaa Helsingin edustan saarille, kun taas Tukholmassa uintimahdollisuudet ovat surkeat.

Maantiede aiheuttaa liikenneongelmia molemmille. Tukholmalla on ampiaisvyötärönsä centralstationin ja Slussenin välissä, mistä 80 prosenttia maan junaliikenteestä kulkee päivittäin. Helsingissä niemi on kuin umpilisäke. Molemmat kaupungit kärsivät kasvukivuista ja päätöksenteon vaikeudesta.

Tukholman Slussenia vastaa Helsingin Pitkäsilta, vedenjakaja kahden maailman välillä niin henkisesti, sosiaalisesti kuin poliittisestikin.

Kotisokeutta on molemmissa. Helsingissä on pulaa ravintoloista, jotka tarjoaisivat parasta, mitä kaupungilla on tarjota – merinäköalaa. Tukholmassa ei ole hyödynnetty mahdollisuuksia käyttää vesiteitä osana joukkoliikennettä. Mutta näiden kahden niin erilaisen pääkaupungin välisten vesiteiden ansiosta suureen maailmaan tottunut nainen ja rehvakas yllättäjä voivat kohdata toisensa, lähes samoin edellytyksin.