|
Tänä vuonna Suomessa on hyvä mahdollisuus tutustua litografian eli kivipiirroksen maailmaan.
Näyttelyn avajaiset perjantaina 14. lokakuuta klo 17–19. Tervetuloa!
Taidetta perinteisin menetelmin
Hanasaaressa on 15.10.2011–15.1.2012 esillä samaan aikaan Ateneumin taidemuseon kansainvälisen näyttelyn kanssa suomalaisen nykylitografian näyttely. Mukana Hanasaaren näyttelyssä on kuusitoista suomalaista taiteilijaa, jotka näyttelyyn ovat valinneet Ateneumin taidemuseon intendentti Heikki Malme ja projektipäällikkö Erkki Anttonen. Näyttelyn kaikki teokset on toteutettu perinteisen kivipiirroksen keinoin: kivelle piirtämällä ja maalaamalla ja siitä vedostamalla. Näyttelyn taiteilijat ovat suomalaisen taiteen eturivin tekijöitä ja kokonaisuudesta näkee, kuinka perinteinen tekniikka taipuu monenlaiseen ilmaisuun.
Näyttelyn taiteilijat: Ben Allal Ayad, Andrei Bakharev, Annika Dahlsten, Matti Hintikka, Katri Ikävalko, Valpuri Kylmänen, Kuutti Lavonen, Marita Mikkonen, Antti Ojala, Pilvi Ojala, Vappu Rossi, Tuomo Saali, Elina Sipilä, Katja Syrjä, Kaisu Sirviö, Aila Tikkala
Näyttely järjestetään yhteistyössä Pro Litografia ry:n ja Ateneumin taidemuseon kanssa.
Aukioloajat: joka päivä 10-10. Hanasaari on suljettu 23.12.2011-2.1.2012.
LISÄTIETOJA: Ohjelmakoordinaattori Anja Syrjä, Hanasaari – ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus,
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
, +358 (0)9 4350 2421
Kuva: Katri Ikävalko Inflorescence |