|

Hanasaaren säännöissä mainitaan erityisesti elinkeinoelämään liittyvät kysymykset yhtenä ohjelmatoiminnan alana. Sekä Hanaforum-sarjassa että erillisten tapahtumien yhteydessä käsitellään työmarkkinoihin, teollisuuteen ja kaupankäyntiin liittyviä kysymyksiä. Esimerkiksi maaliskuussa 2008 Hanasaaressa järjestettiin pohjoismaisten ja pohjoisamerikkalaisten johtajien kanssa, A Nordic-American dialogue, viikon mittainen keskustelufoorumi, jossa usein esille noussut aihe oli pohjoismaisen yhteiskuntamallin merkitys elinkeinoelämälle. Taloudelliset kysymykset ovat itsestään selvästi tärkeä alue Hanasaaren ohjelmatoiminnassa ottaen myös huomioon uusien verkostojen luomisen eri yhteiskunnan alojen rajojen yli. Talouteen ja elinkeinoelämään liittyviä kysymyksiä käsitellään myös muun ohjelman yhteydessä, esim. kulttuuri- ja koulutusalojen tapahtumissa aiheita käsitellään usein talouden näkökulmasta.
|