|


Rahaston seuraava hakuaika on 1.-29.2.2012 (apurahahakemus postitettava viimeistään 29.2.2012). Hakemusten tulee koskea hankkeita ja projekteja, jotka toteutuvat toukokuun 2012 ja kesäkuun 2013 välisenä aikana. Päätökset myönnettävistä apurahoista tehdään maaliskuun lopussa.
Apurahoja myönnetään mm.
- vaihtotoimintaan mm. seuraavilla kulttuurin osa-alueilla: arkkitehtuuri, kuvataide/taideteollisuus, elokuva ja valokuva, musiikki, teatteri, tanssi, kirjallisuus
- toisen Pohjoismaan kulttuuri-, sosiaali- ja talousoloihin perehtymiseen
- kieliopintoihin
- tieteelliseen tutkimukseen (erityisesti humanistisissa ja yhteiskuntatieteissä)
- kirjallisuuden käännöstoimintaan
- leirikouluja varten
Apurahoja ei myönnetä
- yhteispohjoismaisia hankkeita varten (paitsi poikkeuksellisesti näiden kahdenvälistä osa-aluetta varten, joka läheisesti liittyy rahastojen toimialaan)
- sellaisiin perustason opintoihin, joihin voi saada yleistä opintotukea
- takautuvasti; hanketta ei tule aloittaa ennen hallituksen päätöstä
- ystäväkuntatoimintaan
Myönnettyjen apurahojen maksu
Apurahan saaja lähettää sihteeristölle kirjallisen maksatuspyynnön. Apurahojen käyttöajan mahdollista pidennystä tai käyttötarkoituksen muutosta tulee hakea kirjallisesti.
Hakuohjeet (109.71 kB)
Sivuilla voi täyttää ja tulostaa hakulomakkeen postitusta varten. Lomakkeiden avaamiseen tarvitaan Adobe Acrobat Reader -ohjelmaa, jonka voi tarvittaessa ladata tästä.
Viimeisin apurahojen jako
Lue viimeisin lehdistötiedote rahaston myöntämistä apurahoista Suomessa 25.3.2011. Lehdistötiedote 2011
|