Rahaston esittely PDF Tulosta Sähköposti

Suomalais-norjalainen kulttuurirahasto

Suomalais-norjalaisen kulttuurirahaston tavoitteena on edistää Suomen ja Norjan välisiä yhteyksiä ja kulttuurivaihtoa sekä lisätä maiden keskinäistä tuntemusta. Rahasto jakaa apurahoina ja stipendeinä tukea erilaisiin hankkeisiin yhteiskunnan ja kulttuurielämän eri sektoreille. Tukea voivat hakea ammattilaiset, harrastelijat, aikuiset, lapsi- ja nuorisoryhmät. Apurahoja myönnetään mm. yhteistyöhön taiteen ja kulttuurin alalla, tieteelliseen tutkimukseen (erityisesti humanistisissa ja yhteiskunta-tieteissä), kieliopintoihin, opiskelija- ja koululaisryhmien opinto-matkoihin sekä toisen maan kulttuuri-, sosiaali- ja talousoloihin perehtymiseksi. Rahastolla on myös vuosittain omaa toimintaa.

Rahastolla on vuosittain myös omaa toimintaa. Viimeksi rahasto on järjestänyt tasa-arvoseminaarin Nooran tyttäret yhteistyössä Norjan suurlähetystön, Pohjoismaiden Suomen instituutin ja Hanasaaren ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen kanssa 22. huhtikuuta 2009. Viime vuoden aikana rahasto on Suomessa huomioinut myös norjalaisia merkki- ja juhlavuosia kuten Ruotsin ja Norjan unionin hajoamisen ja Norjan tien itsenäisyyteen 1905-2005 sekä Ibsenin juhlavuoden 1906.

Suomalais-norjalainen kulttuurirahasto on perustettu vuonna 1979. Rahaston pääoma on Suomessa (2008) 2 miljoonaa euroa ja Norjassa (2008) noin 7 miljoonaa norjan kruunua. Rahaston hallitukseen kuuluu kuusi jäsentä (kolme kummastakin maasta), joilla on kullakin henkilökohtainen varajäsen. Hallituksen suomalaisjäsenet nimittää opetusministeriö. Rahaston Suomen jaoston hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja, ministeri Ole Norrback ja hallituksen jäsenet, johtaja Johanna Lindstedt sekä toimittaja Terhi Width.

Rahasto on myös Oslossa sijaitsevan Suomalais-norjalaisen kulttuuri-instituutin päämies. Rahasto nimittää instituutin hallituksen sekä tukee vuosittain instituutin toimintaa myöntämällä apurahoja instituutin projekteihin.

 

 

 
 

Hotelli Hanasaari

Asu mukavasti meren rannalla

Huonevaraus online >

Kokoukset ja kongressit

Järjestä kokous Hanasaaressa

Tarjouspyyntö >

Ravintola Johannes

Juhlat, lounas tai illallinen Hanasaaressa

Tutustu menuvaihtoehtoihin >


Lomakkeet

icon Hakulomake (116.28 kB)

Lue lehdistötiedote Suomessa myönnetyistä apurahoista ja stipendeistä.