Apurahat PDF Tulosta Sähköposti

Rahaston seuraava hakuaika on 1.-28.2.2011 (apurahahakemus postitettava viimeistään 1.3.). Hakemusten tulee koskea hankkeita ja projekteja, jotka toteutuvat toukokuun 2011 ja kesäkuun 2012 välisenä aikana. Päätökset myönnettävistä apurahoista tehdään maaliskuun lopussa.

Apurahoja myönnetään mm.

  • vaihtotoimintaan mm. seuraavilla kulttuurin osa-alueilla: arkkitehtuuri, kuvataide/taideteollisuus, elokuva ja valokuva, musiikki, teatteri, tanssi, kirjallisuus
  • toisen Pohjoismaan kulttuuri-, sosiaali- ja talousoloihin perehtymiseen
  • kieliopintoihin
  • tieteelliseen tutkimukseen (erityisesti humanistisissa ja yhteiskuntatieteissä)
  • kirjallisuuden käännöstoimintaan
  • leirikouluja varten

 

Apurahoja ei myönnetä

  • yhteispohjoismaisia hankkeita varten (paitsi poikkeuksellisesti näiden kahdenvälistä osa-aluetta varten, joka läheisesti liittyy rahastojen toimialaan)
  • sellaisiin perustason opintoihin, joihin voi saada yleistä opintotukea
  • takautuvasti; hanketta ei tule aloittaa ennen hallituksen päätöstä
  • ystäväkuntatoimintaan

 

Myönnettyjen apurahojen maksu


Apurahan saaja lähettää sihteeristölle kirjallisen maksatuspyynnön. Apurahojen käyttöajan mahdollista pidennystä tai käyttötarkoituksen muutosta tulee hakea kirjallisesti.

icon Hakulomake (71.89 kB)

icon Hakuohjeet (122.53 kB)

Sivuilla voi täyttää ja tulostaa hakulomakkeen postitusta varten. Lomakkeiden avaamiseen tarvitaan Adobe Acrobat Reader -ohjelmaa, jonka voi tarvittaessa ladata tästä.

Viimeisin apurahojen jako

Lue viimeisin lehdistötiedote rahaston myöntämistä apurahoista Suomessa 19.3.2010. Lehdistötiedote2010

 
 

Hotelli Hanasaari

Asu mukavasti meren rannalla

Huonevaraus online >

Kokoukset ja kongressit

Järjestä kokous Hanasaaressa

Tarjouspyyntö >

Ravintola Johannes

Juhlat, lounas tai illallinen Hanasaaressa

Tutustu menuvaihtoehtoihin >


Lomakkeet

icon Hakulomake (64.81 kB)

Lue viimeisin lehdistötiedote rahaston myöntämistä apurahoista.