Ohjelmajohtaja

Ohjelmajohtajan tehtävänä on vastata Hanasaaren ohjelmatoiminnan kokonaisuudesta ja sen strategiatyöstä, johtaa 15 hengen ohjelmaosastoa sekä osaltaan vastata Hanasaaren kokonaisuudesta ja sen kehittämisestä johtoryhmän jäsenenä. Ohjelmajohtajan työn tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset tulokselliselle ohjelmatoiminnalle.

Tehtävään valittavalta henkilöltä toivotaan laajaa Suomen ja Ruotsin yhteiskuntaelämän ja kulttuurin tuntemusta. Muita Pohjoismaita koskeva osaaminen on eduksi. Tehtävä edellyttää soveltuvaa akateemista koulutusta ja kokemusta esimiestyöstä.

Työn menestyksekäs suorittaminen vaatii hyviä viestintä- ja yhteistyötaitoja, kokemusta sidosryhmätyöskentelystä sekä erinomaisia taitoja suomen, ruotsin ja englannin kielissä. Tehtävään valittavalta henkilöltä edellytetään myös kokemusta talousvastuun kantamisesta ja budjetoinnista. Hyvät hallinnolliset taidot ovat avuksi tehtävästä suoriutumisessa.

Tehtävä on haussa nykyisen ohjelmajohtajamme jäädessä eläkkeelle. Tehtävä täytetään toistaiseksi, ja toivomme aloitusta 1.12.2019.

Kyselyihin vastaa Hanasaaren toimitusjohtaja Gunvor Kronman, +358 40 745 1738, 31.5. klo 11–12 EET ja 3.6. klo 10–11 EET.

Vapaasti muotoillut hakemukset palkkatoivomuksineen ja CV lähetetään viimeistään 2.6.2019 sähköpostilla osoitteeseen info@fairchild.fi merkinnällä ”Hanaholmen”.