Kirjaseikkailu lapsille

Pohjolan Yöt-Nordiska Nätter -festivaalin yhteydessä Hanasaaressa järjestetään 5. lokakuuta 2019 klo 11-15 kirjaseikkailu koko perheelle alle kouluikäisestä esiteiniin. Lasten kirjaseikkailuun on vapaa pääsy.

Tänä vuonna juhlimme Pekka Töpöhännän 80-vuotissyntymäpäivää, ja vieraiden joukossa nähdään myös Mikko Mallikas, joka esiintyy lastenteatteriesityksessä suomeksi ja ruotsiksi.

Saamme myös seurata, kuinka ruotsalainen ja suomalainen hiiri, Vickan & Väinö, tutustuvat ja alkavat ymmärtää toisiaan yli kielirajojen Carl Ludvig Engelin asunnossa Helsingissä Opera Boxin lastenoopperamaistiaisessa. Päivän kirjailijaesiintymiset vievät meidät tapaamaan mm. Mur-karhua, johdattavat metsään, lennättävät tähtiin ja avaruuteen, sekä tarjoavat runoja kaikista pienimmille.

Vuoden kuvittaja Matti Pikkujämsän näyttely tarjoaa taiteen tekemistä myös itse.

Ilmainen runobussi ajaa shuttle-palveluna koko päivän ajan Koivusaaren metroaseman ja Hanasaaren väliä. Tervetuloa!

Katso koko päivän ohjelma tästä

Ps. Hanasaaren ravintola Johanneksessa on tarjolla klo 11–15 lapsiperheiden pohjoismainen lounasbuffet, jota maustavat pöytien pienet runot ja lorut.


Yhteistyössä: Hanasaari, Pohjoismainen kulttuuripiste, Helmet-kirjastot, Suomen tietokirjailijat, Gummerus, Tammi, Lukukeskus, Opera Box, Barnens estrad, Aalto-yliopisto Junior, Svenska nu-verkosto, Rosebud, Kustannus Mäkelä, Kaos ry.

Päivää tukee Otavan Kirjasäätiö.


Kuva: Teatteriesitys Alfons Åberg ja Mållgan (Lasse Andersson, Barnens estrad), Björnen Mur (Anne Vasko), Matti Pikkujämsä (Silja Minkkinen, Kuvittajat ry)