Vastuullisuustekona oma kalastaja

 

Christer Hackman kalastaa – ravintola PLATS tarjoilee

Hanasaaren ravintola päätti vuonna 2019 viedä ajatuksen lähituotannosta ja -ruoasta entistä pidemmälle.

Hanasaarella on kalastusoikeus sen niemeä ympäröiviin vesiin ja siitä syntyi idea hankkia ”oma” kalastaja, joka voisi taata ravintolalle tuoretta kalaa vuoden ympäri. Kun kysymys esitettiin muusikko-kalastaja Christer Hackmanille, hän suostui siihen hetkeäkään epäröimättä.

”Pieni lisätulo on tervetullutta, ja vaikkei kalastuksesta tienaisikaan kovin paljon, se on silti hauskaa. Saan nauttia ulkoilmasta, eikä minun tarvitse istua sisällä. Tämä on hieno harrastus varsinaisen muusikonammattini lisäksi. Pääinstrumenttini on darbuka-rumpu”, Hackman kertoo.

Verkkojen korjaus pieni vastuullinen lisäteko

Tapaamme Hackmanin viileänä syyspäivänä lokakuussa. Hän istuu yhdellä Hanasaaren silloista korjaamassa verkkoaan. Christer kertoo, että hän korjaa mielellään verkkonsa, vaikka uusi verkko maksaisi vain parikymppiä.

”Korjaaminen ei ole erityisen kannattavaa taloudellisesti, koska siihen menee paljon aikaa, mutta ekologista se toki on. Haluan käyttää verkkojani mahdollisimman kauan ennen kuin heitän ne pois”, Hackman toteaa.

Lähemmin katsottuna paljastuu, että verkon silmät ovat joutuneet koville. ”Vesien viiletessä hylkeet saapuvat lahtiin ja repivät verkot. Hyljekanta on kasvanut ja uhkaa ammattikalastusta Suomenlahdella”, Hackman sanoo.

Oma kalastaja kiinnostaa

Christer Hackmanista on tullut Hanasaaren paikallinen julkkis, joka on suosittu somessa ja kävijöiden keskuudessa. ”Kun istun täällä korjaamassa verkkoani, ihmiset tulevat seuraamaan työtäni ja kysyvät paljon kysymyksiä. Minusta on hauskaa, kun ihmiset ovat kiinnostuneet puuhistani”, Christer kertoo.